Hae tästä blogista

lauantai 13. syyskuuta 2014

Heippa!

Sairaus vaatii veronsa ja olen joutunut aikaa myöten vähitellen vähentämään netissä pyörimistä. Nyt rajoitus iskee tähän blogiin, jonka toiminta päättyy näihin sanoihin. Kiitoksia kaikille mukana olosta ja hyvää jatkoa ptc-maailman parissa. 

 

Hannupekka


P.S. Minut voi yhä tavata täällä: http://hannupekkahuovilainen.blogspot.fi


maanantai 1. syyskuuta 2014

Viruksia liikkeellä!

Virusten tekijät ovat jo jonkina aikaa sitten löytäneet ptc-maailman. Jokainen sivun pitäjä (admin) yrittää varmasti parhaansa mukaan pitää haittaohjelmat kaukana, onhan kyse sivun maineesta ja vaikuttaa varmasti myös kävijämääriin. Mainosten määrän koko ajan kasvaessa tuo tehtävä käy kaiken aikaa vaikeammaksi. Itse törmään virusvaroituksiin mainoksia klikkaillessa nykyään useamman kerran viikossa.

Jokaisen maksusivuilla liikkujan kannattaa pitää huolta, että virusturva on kunnossa!

tiistai 26. elokuuta 2014

Toimi näin kun haluat tienata

Päivitetty 26.8.14

Tämä teksti on kirjoitettu nelisen vuotta sitten ja toimi silloin. Tänä päivänä sivut ovat tehneet ohjeiden hyödyntämisen vaikeammaksi muun muassa nostamalla referaalien hintaa tai myymällä niitä vain suuremmissa erissä sekä rajoittamalla rahojen siirtoa päätililtä ostotilille. Samaan aikaan perusjäsenyydellä saatava maksu klikkauksista on pudonnut jopa kymmenenteen osaan.
Jätän kuitenkin ohjeen näkyville. Sitä seuraamalla pääsee ainakin tutustumaan ptc-maailmaan ja jos ei se mitään anna niin ei kyllä otakaan - ainakin toistaiseksi useimmassa paikassa sivuille liittyminen on pysynyt ilmaisena. Eikä tietysti ole mahdotonta, että jostain löytyy uusi tai vanha sivu jossa tämä yhä toimii alkuperäisessä muodossa.


Tässä alkuperäinen teksti:
 
Tässä tekstissä saat ohjeet kuinka tienata 200 - 300 euroa kuukaudessa mainoksia katselemalla. Jos luulet, että tuo summa onnistuu vain harvoilta tai vaatii erityistä onnea toteutuakseen, niin olet väärässä. Sen saavuttaminen on sekä helppoa että yksinkertaista. Sen saavuttaminen on viime aikojen muutoksilla tullut vaikeammaksi, mutta on edelleen mahdollista. Ainoa Suurin vaikeus on, että se vaatii sinulta harvinaista alkupääomaa jonka omistamista ei ole suotu kaikille: kärsivällisyyttä. Raha ei ala virrata heti, vaan varaudu vuoden tai ainakin useiden kuukausien palkattomaan työskentelyyn. Tämä teksti perustuu siihen, että et sijoita toimintaasi lainkaan rahaa, vaan tulet koko ajan toimeen klikkaamalla ansaitulla varallisuudella. Jos päätät käyttää myös omaa rahaasi, on odotusaika lyhyempi.

Nämä ohjeet on kirjoitettu bux-sivuja ajatellen. Ne perustuvat siihen, että sivulla voi käyttää klikkaamalla saatuja rahoja. 

Olennainen osa menestystä ovat reffut eli referaalit.Ilman referaaleja tienaat kyllä, mutta hitaasti. Ensimmäisen kaksikymppisen kasaan saamiseen ei yleensä vuosi riitä. Tässä vaiheessa voit myös hieman oikaista ja vuokrata rahalla reffuja. Mutta jos maltat, pärjäät kyllä ilman rahaakin etkä myöskään ota riskiä menetyksistä ja tappioiden syntymisestä. Itse olen havainnut hyväksi systeemiksi käytttää jotakin pitkäaikaista ja luotettavaa sivua, esimerkiksi Neobuxia, jolle voi melkoisen huoleti sijoittaa rahaa. Myöskään suuria summia ei tarvita, kymppi kuussa riittää useimmissa paikoissa.

Rekisteröidy siis sivulle ja ala klikkailla joka päivä. Tilisi karttuu hitaasti, mutta varmasti. Kun olet saavuttanut alimman maksurajan - yleensä yksi tai kaksi dollaria -  sinulla on mahdollisuus nostaa rahat webbitilillesi. Tässä pääsetkin tekemään ensimmäisen virheen. Neuvo kuuluu: älä nosta rahaa! Toisen neuvon mukaan nosta vain puolet siitä, mitä muuten olisi mahdollista. Osta osalla rahaa ensimmäiset reffut ja jätä loput rahasta ostotilille reffujen ylläpitämiseen. Niiden ylläpidosta täytyy nimittäin myös huolehtia tai ennen pitkää menetät ne. Kokemus on osittanut, että useimmissa paikoissa rahat kannattaa jakaa ostamisen/ylläpidon välillä suhteessa 50/50. Kun sinulla on reffuja ja olet varautunut myös niiden ylläpitoon ja säilyttämiseen olet menestystarinasi alussa.

Olen havainnut, että kun reffujen määrä ylittää 200, tilille ei enää tarvitse juurikaan jättää varaa ylläpitoon. Tuolla referaalien määrällä sitä kertyy parissa päivässä tarpeellinen määrä viikottaiseen ylläpitoon.

Tänä päivänä useimmissa sivuissa on kätevä ominaisuus nimeltä autopay. Se kannattaa heti ottaa käyttöön. Se pidentää automaattisesti aktiivisten reffujesi toiminta-aikaa. Rahan se siihen ottaa ostotililtäsi  ja saat tavallisesti vielä pienen alennuksen kuukausihinnasta, yleensä 10 %. Toinen mahdollisuus on tehdä kaikki päivitykset käsin viikkohuollon yhteydessä. Itse käytän jälkimmäistä tapaa.

Älä edellenkään nosta rahaa kuin korkeintaan puolet mahdollisesta, vaan käytä ansiot uusien reffujen hankkimiseen. Samalla muista aina jättää rahaa myös ylläpitoon.  Jatka kunnes sinulla on koossa suurin sallittu määrä referaaleja, yleensä 500 kappaletta. Tämä vaihe vaatii yleensä eniten kärsivällisyyttä, mutta ajattele sen olevan tärkeä sijoitus tulevaisuuteen. Käytä viittäsataa reffuasi ja kerrytä rahaa kunnes sitä on tililläsi tarpeeksi jäsenyyden päivittämiseen.  Perusjäsenyydestä seuraava aste maksaa yleensä 80 - 90 dollaria per vuosi, joskin sivut ovat alkaneet harrastaa tästä myös halvempia hintoja lyhyemmille ajoille. Summa saattaa tuntua suurelta, mutta on nopeasti ansaittu takaisin. Referaalien klikkauksista saamasi tulot kaksinkertaistuvat ja nyt 500 ei ole raja, vaan sinulla on mahdollisuus hankkia jälleen uusia reffuja.

Tänä päivänä kun referaalien hankkimista ja rahojen siirtoa on vaikeutettu, on jäsenyyden päivittämisestä tullut yhä tärkeämpi osa menestymistä. Suosittelen tekemään päivityksen heti, kun se taloudellisesti on mahdollista, referaalien määrästä riippumatta.

Malta vielä rahojen täydellistä nostamista ja kasvata reffujen määrä uuden jäsenyytesi ylärajaan saakka, joka on tavallisesti 2000 reffua. Nyt voit alkaa nauttia saavutuksistasi ja nostaa rahaa maltillisesti niin, että sitä jää aina myös reffujen ylläpitoon ja käyttämästäsi suvusta riippuen mahdollisesti vielä uuteen jäsenyyden päivittämiseen ja sitä seuraaviin laajennuksiin.

Siinä kaikki. Paitsi että muista itse myös jatkaa säännöllistä klikkailua. Jos et niin tee, et saa reffuistakaan tuloja.

Ei muuta kuin onnea matkaan!


maanantai 18. elokuuta 2014

Uusia houkuttimia

päivitetty 18.8.14

Aikanaan kirjoitin mainoskielen saloista joilla käyttäjiä houkutellaan sivuille. Tässä muutama tämän päivän lisäys luetteloon.

Free premium for first ...

Ilmainen premium- (tai jokin muu) jäsenyys uusille käyttäjille. Tämä on kiistatta etu, mutta millainen, riippuu täysin sivusta. Useimmissa paikoissa - tai  melkein kaikissa - jäsenyyden hyödyntämiseen tarvitaan vähintään 100 - 200 referaalia, eli ilmaiselle jäsenyydelle tulee kyllä hintaa.

20 ads guarantee

Sivu lupaa, että joka päivä on klikattavana ainakin kaksikymmentä mainosta. Kannattaa käydä vilkaisemassa paljonko yhdestä klikkauksesta maksetaan. Nykyään se on usein vain sentin osia, joten tässä siis vain yritetään saada käyttäjä tekemään samalla kokonaishinnalla mahdollisimman paljon työtä.

Get back 50 % of investment

Tässä sanotaan, että jos sijoitat sivulle rahaa - esimerkiksi referaalien hankintaan - saat puolet summasta takaisin. Tämä on puhtaasti tulkinnanvarainen juttu. Käytännössä tuo puolikas laitetaan ostostilillesi, jolta voit käyttää sitä mielesi mukaan lisäsijoittamiseen samalla sivulla. Raha siis on  omassa käytössäsi, mutta sitä ei voi nostaa eikä käyttää missään muualla. Onko puolikas silloin saatu takaisin on jokaisen oma harkinta.

Free to join

Sivule liittyminen on perinteisesti ollut ilmaista. Jotkut sivut ovat alkaneet kiertää maksuttomuutta rajoittamalla referaalien määrää. Eli varsinainen sivulle liittyminen on ilmaista ja sitä mainostetaan sellaisena. Perusjäsenyydellä ei kuitenkaan saa ostaa reffuja, vaan sitä varten on hankittava vähintään halvin päivitys. Käytännössä liittyminen siis maksaa, ilman referaaleja kun ei saa aikaan mitään.

perjantai 15. elokuuta 2014

Ansaitse arvostelemalla

Slicethepie tarjoaa mielenkiintoisen tavan ansaita netissä. Sivu maksaa kirjoitetuista musiikkiarvosteluista. Ilmoittautuessa voi valita musiikin lajit joista pitää ja sivu valitsee niiden joukosta sitten uutta musiikkia arvosteltavaksesi. Arvosteluja käytetään muun muassa radioiden soittolistojen laadintaan.

Arvostelut pitää kirjoittaa englanniksi. Maksun suuruuteen vaikuttavat tekstin pituus, arvostelun monipuolisuus ja kieliasu. Pienin ulos maksettava summa on kymmenen dollaria ja se tehdään Paypalin kautta. Maksun saamiseen kannattaa varata muutama päivä, sillä kaikki kirjoittamasi arvostelut luetaan läpi ennen maksamista.

Itse sain tililleni ensimmäisestä arvostelusta (40 sanaa) yhden sentin ja kehoituksen kirjoittaa hieman laajemmin. Kahdessa seuraavassa arvostelussa koitin käyttää kuvailevampaa kieltä ja pidensin tekstejä 50-60 sanan mittaisiksi. Sen seurauksena saldoni on kolmen arvostelun jälkeen 15 senttiä.

Kaikesta päätellen Slicethepiessa on mahdollista ansaita aika vaivattomasti jos on musiikin ystävä, tottunut arvostelemaan ja kirjoittamaan ajatuksiaan englanniksi. Kuulopuheiden mukaan sivu myös on rehti maksaja. Itselleni englanninkielen vääntäminen vaatii sen verran kovaa yrittämistä, että en taida jatkaa kirjoittelua. Kokemukseni perusteella kuitenkin suosittelen koittamaan sivua.

torstai 7. elokuuta 2014

Hyip-listoja

Kun mietit mille hyip-sivulle sijoittaisit - monien mielestä ei kannata sijoittaa millekään - löydät  hyviä vinkkejä sivuilta jotka pitävät listaa hyip-sivuista. Niiden ylläpitäjät ovat yleensä itse asioista hyvin perillä olevia sijoittajia. Sivujen käyttäjät muodostavat vielä yleensä verkoston, joka antaa herkästi palautetta kokemuksistaan. Täysin sijoittamisen riskejä ei voi tällaisilla luetteloilla poistaa, mutta joka tapauksessa ainakin vähentää.

Tällaisia listoja on pilvin pimein, joukossa myös sellaisia joihin ei niin kannata luottaa. Omia suosikkejani ovat seuraavat kolme, joita myös pidetään yleisesti luotettavina:

- http://hothyips.com
- http://allhyipmonitors.com
- http://goldpoll.com

perjantai 1. elokuuta 2014

Ketju voi pettää

Viime aikoina ptc-maailmaan on alkanut ilmantua useiden sivujen ketjuja ja yhteenliittymiä. Yleensä ketjun takana on yksi aktiivinen admin, joka syystä tai toisesta haluaa pitää useita sivuja.

Samaan ketjuun kuuluvat sivut ovat yleensä ulkonäöltään ja toiminnoiltaan samanlaiset kuin kaksi marjaa, joten niiden käytöstä tulee helposti vaivatonta rutiinia. Liikaan ketjuista innostumiseen liittyy kuitenkin omat riskinsä. Käyttäjä on silloin yhden adminin mielihalujen varassa. Jos tällä esimerkiksi menee sukset ristiin jonkin maksuprosessorin kanssa ja se sattuu olemaan juuri se jota sinä käytät, saatat menettää rahasi monella sivulla saman tien.

Vielä suurempi vaara on, että sivut on saatettu perustaa huijausmielessä. Eli ensin avataan sivu ja sen jälkeen tasaisin välein aina uusi, jolla maksetaan edellisten kuluja ja tappioita. Ulospäin tällainen ketju saattaa toimia pitkän aikaa täysin kunnolla ja hoitaa säntillisesti maksunsa. Ennen pitkää edessä on kuitenkin toiminnan loppuminen ja usein vielä suurten velkojen kera. Käyttäjät puolestaan menettävät kaikki sivuille sijoittamansa rahat.

Tässä kohdin pitää muistaa, että on myös rehellisiä ketjuja joita ei ole synnytetty huijausmielessä. Niiden erottaminen joukosta vaatii kärsivällisyyttä. Kun huijausketjujenkin tyypillinen elinikä voi olla pari vuotta, on ainoa varma keino olla investoimatta minkään ketjun sivulle ennen kuin sen viimeksi avattu sivukin on tullut kahden vuoden ikään. Varmista myös, että käyttämistäsi ptc-sivuista vain osa kuuluu ketjuihin.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Hyip-sivujen esiinmarssi

PTC-sivuilla on jälleen tapahtunut jonkinlainen hyip-sivujen esiinmarssi. Muiden mainosten seassa on lisääntyvässä määrin erilaisten sijoitussivujen mainoksia, joilla luvataan rahojen tallettajalle hyvää ja nopeaa korkotuottoa.

En ole tällaista toimintaa vastaan, itsekin olen sijoittanut rahaa hyip-sivuilla, mutta kehotan varovaisuuteen. Hyip-sivuille ei kannata rynnätä suin päin, vaan lukea ensin ainakin tämä.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Mainoskielen saloja

Ptc-sivuilla on jatkuva pula kävijöistä. Ei mikään ihme, sillä käyntien määräänhän koko sivujen olemassaolo perustuu. Niinpä sivut myös mainostavat koko ajan itseään Samoin tekevät usein niiden vakituiset käyttäjät, jotka pyrkivät mainonnalla kasvattamaan referaaliensa määrää. Nettimaailman mainonnassa kannattaa olla tarkkana ja pitää pää kylmänä - kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Seuraavassa yleisimpiä ptc-mainoslauseita selityksineen:


Trusted site
 Eli luotettava sivu. Tätähän me kaikki tietysti toivomme, mutta pelkkä tämä lausahdus ei vielä todista mitenkään, että kyseessä on sellainen.

Working since february
Sivu on toiminut helmikuusta asti. Jos lukuhetkellä eletään seuraavaa syksyä, alkaa lauseella olla jonkinlaista painoarvoa. Kokemuksen mukaan kannattaa kyllä odottaa kokonainen vuosi, jos haluaa vakuuttua sivun pysyvyydestä.

Nice site
Kertoo, että kyseessä on kiva sivu. Onko se myös luotettava, on kokonaan toinen juttu.

Low minimum payment tai low payout
Maksamisen alaraja on alhainen. Houkuttelemalla käyttäjät tekemään pieniä nostoja saadaan maksut pysymäänkin pieninä.

Payments instantly
Sivu maksaa heti, ilman odottelua. Hieno ominaisuus, jonka toivoisi yleistyvän kaikkialla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se ei kerro sivun luotettavuudesta yhtään mitään.

Six years subscription
Tilaus tehty kuudeksi vuodeksi. Pelkkää sanahelinää, joka voi tarkoittaa lähes mitä vain. Yleensä sitä, että oikeus omaan osoitteeseen on varattu kuudeksi vuodeksi eteenpäin. Osoite siis on ainakin niin kauan olemassa, mikään ei todista onko itse sivu.

4 years online and paying tai over 1000 days online
Sivu on toiminut ja hoitanut maksunsa jo vuosien ajan. Jos pitää paikkansa, tämä on hyvä suositus.

legit tai registered
Sivusta on tehty lailliset toimintailmoitukset. Osoittaa ehkä, että omistajat ovat tosissaan liikkeellä, mutta ei takaa sen enempää.

by admin Nelson, trusted owner, trusted admin
Jos omistaja tai admin (sivun ylläpitäjä, hallitsija, isäntä) tunnetaan ja tiedetään luotettavaksi ja tiedetään menestyneen muiden sivujen kanssa, tämä on hyvä enne. Valitettavasti tähän ei voi enää täysin luottaa. Jotkut sivut ilmoittavat häikäilemättä tunnetun tekijän nimen, vaikka tällä ei ole mitään tekemistä kyseisen sivun kanssa.

Best ptc sites
Luettelo jonkun mielestä parhaista ptc-sivuista. Ei välttämättä vastaa sinun tarpeitasi ja saattaa olla laadittu vain referaalien saamisen toivossa (sinut merkitään automaattisesti reffuksi kun klikkaat banneria).

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tässä mennään

Päivitetty 17.7.14 

Tässä kerron omista kokemuksistani ptc- ja hyip-maailmassa. Tekstiä ei pidä ymmärtää ohjeena eikä suosituksena. Jokaisen on tehtävä omat sijoituspäätöksensä itse.

Toistaiseksi olen vähentänyt seuraamieni ptc-sivujen määrän kahteen. Vaikka hyip-kokemukset ovat huonoja, olen mukana myös yhdellä hyip-sivulla.


Ptc

 


Rahan kerääminen päivitykseen jatkuu. Jos tapani mukaan en sijoita sihen rahaa vaan pyrin keräämään summan klikkailemalla, on luvassa useamman kuukauden odotus. Olen saanut kaikki referaalit mukaan 60 päivän aikapidennysten piiriin, eli referaalien päivitys on nyt 15 prosenttia halvempaa. Sivu tuottaa tällä hetkellä 10 - 20 dollaria kuukaudessa. Sitä ei siis nosteta, vaan säästetään päivittämistä varten.






Fusebuxilla on ikää vasta noin  neljä kuukautta, joten sitä ei vielä voida pitää kovin vakiintuneena.Sivulla on aistittavissa innostunut henki, joka antaa olettaa myönteisiä asioita tulevaisuudelta. Olen saanut hommatuksi ensimmäiset yhdeksän reffua, joiden avulla sivu tuottaa muuutaman dollarin kuukaudessa. Rahaa ei nosteta, vaan käytetään uusien referaalien ostoon.

Hyip

 



Olen sijoittanut VertiFinancialiin kympin. Ensimmäisen kuukauden aikana arvo on kasvanut 17:ään.

Tuskin olin ennättänyt kirjoittaa ylläolevan kun sivu kaatui. Eli näkemiin kymppi, taas kerran jäi rikkaus tulematta Hyip-sivun avulla.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

HYIP - rahaa riskillä

Ptc-sivujen (paid to click) ohella toinen tunnettu tapa hankkia rahaa netissä ovat Hyip-sivut (high yield investment program). Siinä, missä ptc-sivuilla voi päästä ansioille käyttämättä senttiäkään omaa rahaa, edustavat hyip-sivut toista ääripäätä. Ne perustuvat nimenomaan sijoittamiseen ja siitä saatavaan korkoon. Sivuilla liikkuu suuri raha. Vaikka joillakin sivuilla mukaan pääsee jo kympillä - joskus jopa alle sen - niin sijoitus voi olla myös neli- tai viisinumeroinen. Ptc-sivujen kanssa yhteistä on vain epävarmuus tulevasta. Luotettavan sivun löytäminen on hyip-maailmassa vähintään kaksin verroin vaikeampaa, monien mielestä mahdotonta. Kun maailmalla yleisesti luetaan sijoituksen riskin kuuluvan joko matalaan tai korkeaan luokkaan, ovat hyip-sivut aina jälkimmäistä.


Toiminta-ajatus
 Hyip-sivulla voi pienelläkin sijoituksella päästä korkeaan tuottoon. Tämä johtuu siitä, että sivun ylläpitäjät sijoittavat sivulle kertyneet varat suurina summina korkean koron markkinoille. Syntyneestä tuotosta hyötyvät sitten kaikki. Tähän sisältyy myös sivujen huono puoli. Jokaiseen sijoitukseen sisältyy aina riski ja sivulle sijoitettujen rahojen menettäminen on täysin mahdollista.

Tässä kasa sääntöjä, jotka kannattaa pitää mielessä hyip-sivuilla liikuttaessa:

Sääntö 1
Aloita maltilla. Kun löydät mielenkiintoisen hyip-sivun tutustu siihen rauhassa ja tee pieni koesijoitus. Sijoita suurempi summa vasta kun olet vakuuttunut sivun toiminnasta. Silloinkaan älä ylireagoi. Älä koskaan sijoita suurempaa summaa kuin mitä sinulla on varaa hävitä kerralla. Älä myöskään sijoita lainarahaa!


Sääntö 2
Selvitä itsellesi miksi sijoitat ja laadi sijoittamiselle selkeä ohjelma. Päätä vaikka sijoittaa jokin summa alkuun ja sen jälkeen sijoittaa joka kuukausi osa sille kertyneestä tuotosta. Vanha nykkisääntö kehottaa jakamaan tuoton kolmeen osaan: 1/3 nostetaan, 1/3 siirretään varatilille ja 1/3 sijoitetaan uudelleen. Varatili kannattaa olla olemassa siltä varalta, että hyip-sivu kaatuu.

Sääntö 3
Älä laita kaikkia munia samaan koriin. Tätä kannattaa noudattaa hyip-sivun sisällä, jossa on aina tarjolla monia erilaisia sijoitusmahdollisuuksia. Samoin kuin kannattaa jakaa rahat mieluummin pienempinä summina usealle sivulle kuin panna kaikki yhden sivun varaan.

Sääntö 4
Hiljaa hyvä tulee. Älä pyri mahdollisimman suureen voittoon vaan tavoittele tasaista tuottoa. Muista säännöllisesti nostaa osa tilillesi kertyneestä voitosta.

Sääntö 5
Luota vai sivuihin, jotka jakavat avoimesti tietoa toiminnastaan. Tutustu tarkoin sivun toiminnan ehtoihin (TOS). Sivulla täytyy myös olla toimiva suojaus kaikenlaisia hyökkäyksiä ja hakkerointia vastaan.

Näitä sääntöjä noudattamalla hyip-riski voidaan pitää kohtuullisena.

Samoin kuin ptc, hyip on mielenkiintoinen maailma. Onnea matkaan!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Rohkeasti uutta hakemaan


Ptc-sivuja syntyy kuin sieniä sateella. Moni luulee jonkin aikaa klikkailtuaan, että ryhtymällä itse pitämään sivua pääsee varmimmin käsiksi tuloihin. Totuus on yleensä päinvastainen. Uudesta sivusta ei kannata odottaa kunnollista tuottoa ainakaan vuoteen, enemmänkin sen pitämiseen joutuu sijoittamaan tavan takaa lisää varoja. Näin siis alaa kokeilleet neuvovat, itselläni ei noita kokemuksia ole.

Käyttäjiä myös neuvotaan suhtautumaan uusiin sivuihin varoen. Tyypillinen uuden sivun elinikä on puoli vuotta, vuoden ikään päässeitä voi alkaa jo pitää konkareina. Käyttäjälle se tietää sitä, että kaikki sivulle sijoitetut rahat voidaan menettää yhdessä yössä tai ainakin niiden nostaminen voi osoittautua yllättävän hankalaksi ja aikaa vieväksi.

Kaikkien näiden varoitusten jälkeen annan kuitenkin neuvon: kokeile rohkeasti uusia sivuja. Jos toimit antamieni ohjeiden mukaan etkä innostu siirtämään rahaa sivuille tai yritä nostaa sitä sieltä on riski kohdallasi miltei olematon. Jos sivu vaikka tekee konkurssin, menetät vain sen parissa viettämäsi ajan. Sinä aikana olet ehkä löytänyt mielenkiintoisella tavalla toteutetun ja positiivisella tavalla vanhoja kaavoja rikkovan sivun, jonka parissa viihtyy. Uusilla sivuilla saa yleensä myös helposti referaaleja ja foorumeilla on melkein käsin kosketeltava me-henki. Sivut myös usein antavat jonkin edun esimerkiksi tuhannelle ensimmäiselle ilmoittautuneelle.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Pidä huolta reffuista

Reffut eli referaalit ovat välttämättömiä järkevälle ansaitsemiselle. Ei kuitenkaan riitä, että hankkii reffuja, niistä on myös pidettävä huolta.

Varaa rahaa huolenpitoon

Kun hankit referaaleja, älä käytä kaikkia rahoja ostoksiin. Jätä noin puolet summasta ostotilille huoltoa varten.


Ole itse aktiivinen

On tärkeää, että jatkat itse aktiivista klikkailua. Useimmilla sivuilla tämä on myös ansaitsemisen ehto. Jos et tänään katso vähimmäismäärää (yleensä neljä) mainoksia, et saa maksua referaaliesi klikkauksista huomenna. Jos sinulla on paljon reffuja, yhdenkin päivän väliin jättäminen voi tietää reilua tulon menetystä. Ota myös huomioon, että vuorokausi lasketaan vaihtuvaksi ptc-sivulla vallitsevan ajan mukaan, joka voi poiketa paljonkin suomalaisesta. Esimerkiksi Neobuxin kello käy kahdeksan tuntia jäljessä meikäläisestä. Oikea aika kerrotaan aina jossakin päin sivustoa, yleensä mainosten klikkaamisen sivulla.


Ostaminen vai vuokraaminen

Ostettujen referaalien hyvä puoli on se, että vuokra-ajan jatkumisesta ei tarvitse kantaa huolta, ei myöskään lisämaksuista. Vuokrattujen hyvä puoli on taas juuri se, että ei vahingossa joudu sidotuksi passiivisiin reffuihin, vaan voi vähitellen jalostaa itselleen aktiivisten referaalien joukon. Itse kallistun vuokrattujen reffujen käyttöön. Monet sivut myös käyttävät asiaa kilpailuvalttina ja uusivat maksutta tietyn aikaa passivisina olleet referaalit.


Ota käyttöön autopay

Lähes kaikilla sivuilla on nykyisin käytössä autopay-ohjelma. Se pidentää automaattisesti reffun vuokra-aikaa yhdellä päivällä aina reffun käydessä klikkaamassa mainoksia. Rahan, eli 1/30 osan kuukausivuokrasta, ohjelma ottaa vuokratililtäsi. Näin tulet huomaamatta pienin maksuin huolehtineeksi vuokra-ajan jatkumisesta. Autopay toimii vain jos klikkaushetkellä reffulla on yli 20 päivää (määrä voi eri paikoissa hieman vaihdella) vuokra-aikaa jäljellä, joten myös manuaalista tarkkailemista tarvitaan silti.


Kierrätä passiiviset vuokrareffut

Käy säännöllisesti tarkastamassa reffujesi toiminta. Eri sivuilla on tähän erilaiset mahdollisuudet. Joissakin paikoin joudut itse etsimään tiedot luettelosta, jotkut tarjoavat selkeitä värikoodattuja kuvioita. Muista myös, että olet tekemisissä ihmisten, et koneiden kanssa. Referaalisi ovat samanlaisia ptc-sivujen käyttäjiä kuin sinäkin. Heillä, kuten sinullakin, on myös muu elämä elettävänä, joka saattaa joskus vaikuttaa klikkaamisen aktiivisuuteen.

Itselleni on tullut tavaksi toimia näin: Reffu voi olla passiivinen neljä päivää. Jos viidentenäkään päivänä ei tapahdu mitään, pistän henkilön kierrätykseen. Jos klikkausten keskiarvo on yli kahden, annan vielä pari päivää armon aikaa. Kierrätyksestä (recycle) menee pieni maksu, joka on kuitenkin äkkiä tienattu takaisin, jos tilalle saa aktiivisen reffun. Huomaa, että kierrätyksessä vuokra-aika ei lisäänny. Jos laitat kierrätykseen reffun, jolla on aikaa jäljellä 13 päivää, myös tilalle tulevalla uudella reffulla on aikaa jäljellä sama 13 päivää.


Poista passiiviset suorat reffut

Suorat referaalit eivät maksa mitään, joten niiden aktiivisuudesta ei ole tarpeen kantaa niin suurta huolta kuin vuokrattujen. Suoria reffuja saa yleensä olla vain rajallinen määrä. Tämän vuoksi voi joskus olla tarpeen poistaa pitkän aikaa passiivisina olleet. Tähän ei kannata ryhtyä kepein perustein. Muista kaksi asiaa: Yleensä suoran reffun poistaminen maksaa ja tapahtuma on lopullinen. Samaa reffua et voi koskaan saada takaisin.


Pidä huolta aktiivisista reffuista

Autopay ei ole järjestelmänä aukoton, vaan hyvinkin aktiivinen referaali voi pudota automaattisesti uusittavien joukosta. Tarkkaile siksi tilannetta myös tältä kannalta. Aktiivisista reffuista kannattaa pitää kiinni.


Lopuksi

Tue systeemiä ja anna reilusti merkata itsesi referaaliksi jos esimerkiksi ilmoittaudut uudelle sivulle banneria klikkaamalla. Ole hyvä referaali ja anna hyvän kiertää.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kuinka tunnistat hyvän PTC-sivun

Maailma on pullollaan ptc-sivuja (paid to click eli sivuja jotka maksavat mainostensa katselusta). Uuden perustaminen on myös helppoa eikä vaadi aikaisempaa kokemusta. Tämän seurauksena alalle syntyy jatkuvasti sivuja, joiden elinkaari jää muutamaan kuukauteen. Käteen jää omistajille suuret velat ja sivulle investoineille kävijöille rahojen menetys. Seuraavassa joitakin nyrkkisääntöjä, joiden avulla voi pyrkiä erottamaan jyvät akanoista.

Kun törmäät uuteen sivuun joka näyttää lupaavalta, vietä pieni hetki netissä ennen kuin ilmoittaudut jäseneksi. Googlettamalla sivun nimen löydät sivusta käytyjä keskusteluja ja näet millaisia kokemuksia muilla on siitä. Katso samalla onko sivu kenties jo luokiteltu sarjaan huijaukset (scam). Sen näet kun kirjoitat googleen hauksi sivun nimen ja sanan scam. Esimerkiksi Neobux scam. Yleensä tällä haulla löytyy myös sivuja, jotka pitävät yllä listaa huijarisivuista.

Käytä sen jälkeen omaa maalaisjärkeä ja mieti, onko sivun tarjouksissa mitään mieltä. Oletetaan vaikka, että uusi sivu tarjoaa jokaiselle uudelle käyttäjälle kaksi senttiä klikkauksesta (mainoksen katsomisesta). Samaan aikaan se sanoo olevansa edullinen mainoskanava ja houkuttelee ilmoittajia lupaamalla tuhat klikkausta dollarilla. Eli sivu saa mainostajilta rahaa vähemmän kuin mitä se itse maksaa jäsenilleen. Tällaiselle sivulle ei voi luvata pitkää ikää.

Googleta myös todisteita sivun maksamisesta eli proof of payment. Muista niiden kohdalla tarkastaa päiväys. Voi olla, että sivu on ollut hyvä maksaja joskus, mutta lopettanut nyt.

Suurin osa sivuista lupaa maksaa korkeintaan 0,2 senttiä klikkauksesta. Jos käyttäjälle - varsinkin uudelle - luvataan suurempia summia on todennäköisesti kyseessä joko taitamattomuus tai yritys huijata. Käytäntö on osoittanut, että 0,2 senttiä on yleensä taloudellisen kannattavuuden raja.

Käy tutkimassa sivun foorumi - hyvillä sivuilla yleensä on sellainen. On hyvä merkki jos foorumin keskusteluissa saa myös vapaasti kritisoida sivua tai esittää parannuksia toimintaan.

Käy läpi käyttöehdot (TOS, terms of service) sekä useimmin kysytyt kysymykset (FAQ, frequently asked questions). Yleensä näistä ja foorumista kykenee päättelemään paljon sivun luonteesta.

Jos kaiken tämän jälkeen sivu tuntuu luotettavalta kirjaudu sisään ja ala klikkailla. Rahan sijoittaminen uuteen sivuun on kaiken tutkimisen jälkeenkin aina riski. Yleinen nyrkkisääntö on, että ensimmäinen puoli vuotta on ratkaiseva aika uuden sivun henkiin jäämiselle. Monet neuvovat odottamaan kokonaisen vuoden.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Geomancy - maantieteellisiä rajoja

Aika moni sivu ilmoittaa suuntaavansa mainokset maantieteellisin perustein (geomancy). Mainostajille tämä on varmasti hyödyllinen ominaisuus, mutta ei aina meille suomalaisille käyttäjille. Suomi ei välttämättä ole se alue, jolle mainoksia halutaan levittää, eli tietää täällä asuville vähemmmän klikattavaa. Tässä taas yksi seikka joka kannattaa otta huomioon uudelle sivulle liityttäessä.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Monenlaista maksamista

Sinä tienaat ja sivu maksaa sinulle - näinhän sen pitäisi mennä, eikö totta. Käytäntö ei kuitenkaan aina ole näin suoraviivaista. Kun rekisteröidyt jollekin sivulle, lue tarkkaan käyttöehdot. Sivun ylläpitäjä saattaa toimia moitteettomasti juuri niinkuin lupaakin. Sinun tehtäväsi on selvittää mitä nuo lupaukset ovat.

Maksun saamisessa törmää nykyisin usein seuraavaan kolmeen kohtaan:

1. Maksaminen kestää. Maksu luvataan suorittaa 24 tunnin - 20 päivän välillä. Eli voit joutua odottamaan tosi kauan.

2. Sinun on itsesi maksettava ensin. Jotkut sivut vaativat sinulta pientä investointimaksua ennen kuin maksavat sinulle. Usein se on sidottu maksun määrään, esimerkiksi sivu sanoo antavansa 40 % tuoton sijoituksellesi. Se tarkoittaa, että saadaksesi kymmenen dollaria sinun on ensin maksettava seitsemän.

3. Maksut on sidottu sivun tuottoon. Tuottoon vaikuttavat yleensä muiden käyttäjien klikkaukset, mutta se voi olla määritelty muillakin tavoin. Jos tuotto on 1 % saat ansaitusta kymmenestä dollarista kymmenen senttiä.

Nämä vain pieninä esimerkkeinä siitä, mihin saatat törmätä.  Eli mitä teetkin pidä silmät auki.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Suojaa tietosi

Mainosten klikkailussa ollaan tekemisissä rahan kanssa. Ja missä liikkuu raha siellä liikkuvat myös väärinkäyttäjät. Aivan kuten ulkomaanmatkalla pidät kiinni lompakostasi kannattaa nettirahan maailmassa pitää kiinni henkilötiedoistaan.

Varovaisimmat tekevät niin, että antavat kirjautuessa keksittyjä tietoja itsestään. Jos sivulle kertyy nostettavaa rahaa, voi tiedot käydä sitä ennen muuttamassa oikeiksi.

PTC-käyttöä varten kannattaa myös luoda itselleen erillinen sähköpostiosoite jossain maksuttomassa paikassa, esimerkiksi hotmail, gmail. tai yahoo. Osoitteeksi ei kannata laittaa omaa nimeä. Missään tapauksessa ei ole suositeltavaa antaa pääosoitettaan. Jos kirjautuessa kysytään PayPal- tai AlertPay osoitetta voi siihenkin laittaa tilapäisen osoitteen ja käydä vaihtamassa jos maksun aika koittaa.

Kirjaa myös jokaiselle sivulle eri salasana. Näin ei ole vaaraa, että joku innokas hakkeri (crakkeri) pääsee saman tien nollaamaan kaikki tilisi. Kuten muuallakin, salasana ei saa olla liian yksinkertainen. Jotkut PTC-sivut, kuten esimerkiksi Neobux, antavat mahdollisuuden käyttää kahta salasanaa.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Referaalit - avain menestykseen

Päivitetty 20.6.14

PTC-maailmassa ei pärjää pelkästään omin voimin. Monilla sivuilla saat klikattavaksi neljä mainosta päivässä hintaan 0,01 $ mainokselta. Olemalla ahkera ja klikkaamalla joka päivä saat siis kuukaudessa kasaan dollarin ja kaksikymmentä senttiä.

Jotta pääset järkeville ansioille sinulla täytyy olla ns. referaaleja. Tällä tarkoitetaan ihmisiä, jotka ovat tulleet sivun käyttäjiksi sinun kauttasi. Kiitokseksi siitä, että olet tuonut uusia jäseniä sivun pitäjä maksaa myös sinulle  heidän klikkauksistaan. Tuo raha ei siis ole referaaleilta pois, vaan tulee sinulle ylimääräisenä. Voit siis suositella sivua tuttavillesi tarvitsematta pelätä syytöksiä hyväksikäyttämisestä. Tärkeää on, että kirjautuessaan sivulle kaverisi mainitsevat sinut suosittelijakseen, tietolähteekseen, kutsujakseen tai millä nimellä sitä nyt missäkin sanotaan. Näin saat sivutuloja heidän klikkauksistaan. Tällaiset itse hankitut referaalit kulkevat sivustoissa nimella suorat referaalit, direct referrals.

Toinen tapa saada referaaleja on vuokrata niitä, rented referrals. Eri sivuilla on erilainen määrä referaaleja vuokrattavana. Yleensä uusilla, aloittavilla sivuilla on vuokrattavaa runsaasti. Jos haluat pitäytyä vanhoilla ja luotettaviksi tiedetyillä sivuilla referaalien saatavuus saattaa olla hankalaa. Tavallisin vuokra-aika on yksi kuukausi, jota voidaan ennen ajan umpeutumista jatkaa.

Yleensä sivuilla voidaan vuokraamiseen käyttää klikkaamalla saatua rahaa, joillakin on pakko sijoittaa sivulle rahaa ja ostaa reffut sillä.

Useimmilla sivuilla riiittää jo 200 ahkeraa referaalia nostamaan kuukausittaisen tulon kymmeniin dollareihin.

Referaalit eivät yksistään riitä tienaamiseen, vaan sinun on myös itse jatkettava mainosten katselua, jotta maksuvirtaa ei katkaista.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Näin pääset alkuun

Päivitetty 19.6.14.

Mainosten klikkailun aloittaminen on helppoa. Sinun tarvitsee tehdä vain kaksi asiaa:

1. Avaa itsellesi tili jossakin netin maksuprosessorissa
2. Kirjaudu PTC-sivulle ja ala ansaita.

Tarvitset tilin netissä siksi, että klikkailusta kertyvät tulot maksetaan sinne. Voit käyttää niitä sen jälkeen vaikka ostoksiin netissä tai kotiuttaa omalle pankkitilillesi. Tilipaikkoja eli maksuprosessoreita on useita. Tunnettuje ovat muun muassa Paypal ja Payza. Prosessoriin ilmoittautuminen saattaa vaikuttaa vähän mutkikkaalta, mutta ei ole sitä ja tarvitsee tehdä vain kerran.

Tässä linkit kahteen maksuprosessoriin:


Sign up for PayPal and start accepting credit card payments instantly.



Neobuxissa voit aloittaa turvallisesti mainosten katselun (klikkaamisen). Neobux on myös suomenkielinen:





Suosittelen aluksi lukemaan myös nämä ohjeet: Toimi näin kun haluat tienata.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Järki kourassa klikkailussa piilee mahdollisuus

Tämä blogi alkoi muhia mielessä kun eräänä päivänä heräsin huomaamaan, että netissä on sivuja jotka maksavat minulle kun klikkaan niiden mainoksia. Klikkauksista avautui yhä uusia samanlaisia sivuja ja pian huomasin löytäneeni kokonaan uudenlaisen maailman: nettirahan maailman. Se on mielenkiintoinen ja tulvillaan sekä rehellistä liiketoimintaa että tyhjiä lupauksia. Eräs tämän blogin päätarkoituksia on oppia erottamaan nuo kaksi toisistaan.

Nettirahan maailmassa on aika huoletonta liikkua kunhan vain jaksaa pitää päänsä kylmänä. Sivuille jotka maksavat mainostrensa katselusta, eli ns. PTC-sivuille, liittyminen on ilmaista eikä sido mihinkään. Tässä muutamia harhoja joita sivujen toimintaan liittyy ja joita suuri osa sivuista myös suruttomasti ylläpitää:

Tienaa ilmaista rahaa! Höpönlöpöä, ilmaista rahaa ei ole. Ei todellisessa enempää kuin virtuaalimaailmassakaan. Jos haluat päästä mainoksia klikkaamalla edes kohtuullisille ansioille, se vaatii työtä tunti tunnin perään.

Sinun tarvitsee vain klikata mainoksia. No onhan se tietysti totta, kukas sitä pakottaa muuta tekemään. Käyttämällä aikaa pari tuntia päivässä tienaat luultavasti ensimmäisen viikon aikana 30 senttiä. Jos saat enemmän kasaan olet ansainnut vilpittömät onnitteluni.

Työtön kotiäiti tienaa tuhat dollaria viikossa.  Ja vielä sellainen kotiäiti, joka ei ymmärrä tietokoneista yhtään mitään. Onhan se tietysti periaatteessa mahdollista. Turha kuitenkin odottaa, että se tapahtuu käden käänteessä sinun kohdallasi, vaikka mainos niin antaakin ymmärtää.

Netissä klikkaamalla voit lopettaa muut työt. Joillekin se ehkä on onnistunutkin, mutta suosittelen odottamaan muutaman vuoden ennen kuin sanot itsesi irti nykyisestä työstä tai lopetat opiskelun.

Kasvata heti ansioitasi. Tämä on ehdotttomasti totta, onhan kymmenen senttiäkin rahaa. Jos haluat todellisia tuloksia niin unohda tuo"heti".

Onko kaikki siis pelkkää harhaa? Ei ei ja ei. PTC-sivujen joukossa on myös rehtiä väkeä joka ei ratsasta katteettomilla lupauksilla. Se tosin yleensä jätetään sanomatta, että menestyminen vaatii sekä tarkkaa suunnittelua että joskus pienen määrän omaa rahaa. Ja työtä. Jos olet valmis näihin asioihin, niin edessäsi on kiehtova maailma jossa on todella mahdollista päästä ajan mittaan mukaville ansioille.

Suosittelen pitämään pään kylmänä ja astumaan rohkeasti sisään!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kymppi likoon

 
Pitkästä aikaa päätin taas kokeilla hyip-sivua.Tein kokonaisen kymmenen dollarimn sijoituksen VertiFinancial-sivulle. Tässä toimin omia ohjeitani vastaan. Kyseessä on tuore, tuskin kolmen kuukauden ikäinen sivu jota ei millään voida vielä pitää vakiintuneena. Joka tapauksessa aika näyttää nyt miten rahojeni käy. Sen verran noudatin kuitenkin ohjeita, että tein sijoituksen joka minulla on varaa hävitä.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Lähdin Ojooo:sta - ja palasin




Päivitetty 7.5.14

Niin siinä lopulta kävi, että en jaksanut roikkua Ojooossa. Kynnys oli kahden dollarin saldossa, joka tarvittiin pienimpänkin toimeen referaalien hankinnasta niiden ylläpitoon. Tällä en tarkoita moittia sivua. Sijoittamalla sille rahaa on mahdollista rakentaa itselleen toimiva kokonaisuus ja, sikäli kuin muiden puheisiin on uskomnen, myös päästä kohtuullisille ansioille. Sen verran olen kuitenkin jääräpää, että en halua ruveta maksamaan jotta saisin palkkion, joka minulle kuuluu. Niinpä Ojooon ja minun tiet erosivat. Toivotan muille hyvää jatkoa sivun parissa.

Eikä homma vielä päättynyt tähän. Oojoo perui mokoman kahden dollarin rajan ja muutti sen kymmeneksi sentiksi, jolla useimmat muutkin sivut toimivat. Niinpä olen taas mukana. Toistaiseksi siis.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kuvan laatu ei enää yksin ratkaise

Viimeksi kirjoitin valokuvista otsikolla "Hyvillä kuvilla pääsee ansioille". Tilanne todellakin on tänä päivänä se, että laadukkailla kuvilla on kysyntää. Toteamuksessa paino on sanalla laatu.

Viime aikojen kehitys on tuonut mukaan uusia piirteitä. Uudet sivut maksavat käyttäjilleen palkkioita sen mukaan kuinka paljon heidän lähettämiään kuvia tai videoita katsellaan. Kuvan laatu ei siis enää yksin ratkaise ansioita, vaan myös sen kiinnostavuus. Ja kyse on siis kuvien katselusta, ei ostamisesta  Tämä asettaa pienemmät vaatimukset kuvien tekniikalle.

Seuraavassa on käytetty esimerkkinä Linkinn.com -nimistä palvelua. Se on tyypillinen alan sivu eikä tarkoituksena ole suositella sitä enempää eikä vähempää kuin muitakaan alan sivuja. Onpahan vain tässä esimerkkinä.

Linkinn keskittyy ainakin toistaiseksi enemmän kuvien kuin videoiden näyttämiseen. Kyseessä on sen verran uusi sivu, että tähän niinkuin muuhunkin toimintaan saattaa helposti tulla muutoksia. Sivulla ei ansaitse ainoastaan omien tuotteiden näyttämisellä vaan myös muiden kuvien katselusta, kommentoimisesta  ja suosituista linkeistä.

Tomi näin:

1. Rekisteröidy sivulle.
2. Etsi sivulta sinua kiinnostavia kuvia ja videoita.
3. Ansaitse itsellesi pisteitä. Se onnistuu neljällä eri tavalla:
- Kirjoita kommentteja kuviin.  Saat pisteitä sen mukaan miten muut antavat niille ääniä.
- Hanki uusia jäseniä, joista tulee referaaleja sinulle
- Lähetä kuvia ja videoita. Saat pisteitä sen mukaan kuinka suosittuja ne ovat.
- Laita esille linkkejä sivuille. Saat pisteitä niiden suosion mukaan.

Pisteet voidaan aikanaan muuttaa rahaksi ja siirtää maksuprosessoriin.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Näkemiin Neobux, tervetuloa Klikz4freakz



Joskus kestää aikansa ennen kuin saa tehtyä järkeviä päätöksiä. Runsaan kahden vuoden jäsenyyden jälkeen Neobuxin tilillä on rahaa 0,4 senttiä. Samoilla ohjeilla jotkut nostavat sivulta nelinumeroisia summia. Ei näköjään ollut tarkoitettu minulle.

Niinpä kaikkien selittelyjen jälkeen teen sen mitä ehkä olisi kannattanut jo vuosi sitten ja jätän sivun puolestani rauhaan. Muistutan samalla, että kyseessä on eräs arvostetuimmista sivuista joka on hoitanut luotettavasti asiansa jo kuuden vuoden ajan. Joten sivu kannattaa ottaa tosissaan vaikka nyt minulta ei oikein sujunutkaan.

 

Neobuxin tilalle otan Clikz4freakzin. Kyseessä on vielä kohtalaisen tuore sivu, joka on hoitanut tähän mennessä maksunsa ajallaan.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Koitetaan nyt sitten

Päivitetty 21.2.14

 

Kirjoitin kuinka Ojooo on monien muiden tavoin kehitellyt erilaisia konsteja saadakseen käyttäjät siirtämään rahaa sivulle. Tässä tapauksessa halpoja 20 sentin  referaaleja ei voi ostaa ellei päätilillä ole rahaa vähintään kaksi dollaria. Sen saaminen pelkästään klikkailemalla taas kestää.


Mutta kuinka helposti kaikki loppujen lopuksi kävi oli yllätys. Kahden dolllarin raja meni rikki parissa viikossa ja sain ostettua ensimmäiset halvat reffut.

Referaalien kanssa touhuaminen eroaakin sitten useimmista muista ptc-sivuista. Päätökset kierrättämisestä tai ajan ostamisesta on tehtävä klikkausten keskiarvon ja ansaitun rahamäärän perusteella, tietoa esimerkiksi edellisestä klikkauspäivästä ei suoraan ole tarjolla.

Periaatteessa ollaan taas lähtöasemissa. Eli lisää reffuja saadakseen päätilille on taas kerättävä ne kaksi dollaria. Nyt tosin on jo muutama reffu mukana auttamassa.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Moni on kakku päältä kaunis

Tämä kirjoitukseen on antanut innoituksen Ojooo.com, mutta samaa menetelmää käyttävät monet muutkin.

Ptc-sivut ovat liikeyrityksiä. Liikeyrityksinä niiden tehtävä on tuottaa rahaa. Tämä kannattaa pitää mielessä kun tutustuiu uuteen sivustoon ja miettii jäseneksi ryhtymistä.

Aikanaan sivujen mainonnassa kilpailtiin luotettavuudella. Tämä synnytti aivan oman mainoskielensä. Sittemmin kielikuvat ovat rauhoittuneet. Nykyään keskitytään enimmäkseen kehumaan sivun adminin kokemusta ja luotettavuutta.

Yhä useammat sivut ovat nyt siirtyneet mainostamaan jäsenille edullisia hintoja joilla toimintaa voidaan pyörittää. Järki sanoo, että ptc-sivun on joka tapauksessa katettava omat kulunsa. Mitään tolkuttomia alennuksia ei näin ollen voida antaa. Kulujen piilottaminen muun toiminnan joukkoon onkin muuttumassa yhä kekseliäämmäksi taiteeksi.



Yleisimpiä - ja helpoimmin havaittavia - tapoja on, että edut eivät koske perusjäsenyyttä. Ne saadakseen on ensin päivitettävä jäsenyys. Maksukynnys saattaa tähän olla niin korkea, että siitä suoriutumista moni nopeuttaa sijoittamalla sivulle rahaa. Sama asia on Ojoossa (ja monessa muussakin) kätketty vielä hienommin ja tavalla jota on etukäteen vaikea havaita. Sivu mainostaa, että ensimmäisen reffu maksaa vain 0,2 dollaria. Sen voi kuitenkin maksaa vain vuokratililtä, jonne rahaa ei voi siirtää 2 dollaria pienemmissä erissä. Näin siis sinulla on oltava kasassa kaksi dollaria ensimmäisen referaalin ostamiseen. Kun klikkauksista maksetaan tyypillisesti alle 0,01 dollaria, moni taas nopeuttaa maksamalla sivulle rahaa.

Mistään huijauksesta ei siis ole kyse, ennemminkin vain kekseliäästä tavasta kerätä käyttäjiltä rahaa. Mutta tässä kohdassa kannattaa siis pitää tuntosarvet pystyssä jos meinaa pärjätä sivulla ilman rahan sijoittamista.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Ptc investigations lopetti

Ptc Investigations on toiminut neljän vuoden ajan ptc-sivujen vahtikoirana. Sivulla on sekä esitelty alan uusia yrittäjiä että seurattu niiden etenemistä ja varoitettu huijausyrityksistä. Nyt sivun admin ilmoittaa kyllästyneensä jatkuviin sivuun kohdistuneisiin hyökkäyksiin, uudelleen rakentamiseen ja jatkuvaan puolustuskannalla olemiseen. Niinpä hän ilmoittaa antaneensa itselleen joululahjan ja lopettaneensa sivun.

Sääli.