Hae tästä blogista

lauantai 9. helmikuuta 2013

Hyvillä valokuvilla pääsee ansioille

Lisääntynyt verkkojulkaisu eri muodoissaan on yllättäen luonut kasvavat markkinat hyville valokuville. Jos kuvasi saavat netissä jatkuvasti kiitosta katsojilta sinun kannattaa harkita taitojesi kaupallistamista. Kuvien myyminen on tänä päivänä erittäin helppoa. Sen myötä myös kilpailu on koventunut. Yksi sääntö ei kuitenkaan ole tekniikan kehittymisen myötä muuttunut.Yhä edelleen laatu ratkaisee, eli hyvät kuvat myyvät.

Netissä on lukuisia kuvapankkeja joihin voit ladata kuviasi. Joka kerta kun joku lataa itselleen eli ostaa kuvan saa kuvaaja siitä palkkion. Ns. stock free -kuvatoimistoissa kuvaa saa yhdellä latauksella käyttää rajattomasti. Toisaalta samaa kuvaa saa myös levittää kaupaksi useammassa toimistossa. Lopputuloksena on käyttäjille halpoja kuvia joista maksettavat palkkiotkin ovat pieniä. Hyvälle kuvalle voi kuitenkin syntyä yllättävän laaja levikki, jolloin kuvaajan palkkiokin nousee vastaavasti.

Kuvatoimistoja löytää rajattomasti googlettamalla. Näistä voi aloittaa tutustumisen:  Fotolia, Dreamstime, Shutterstock, ja Big Stock Photo.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Canadabux epäilyttää

 

Canadabuxin toiminnot muistuttavat vanhan ajan buxhost-sivuja. Sivu on helppo käyttää ja toimii vakaasti.  Valitettavasti sivua ei voida täysin ohjata hiirellä, vaan välillä joutuu vanhaan tyyliin antamaan varmistuksia näppäimistöltä. Jo perusjäsenyydellä saa mukavasti mainoksia katsottavakseen ja adgrid-ruudukossa voi koittaa onneaan ja voittaa pieniä rahapalkintoja. Referaalien hankkiminen on vaikeaa. Niiden ostamiseen ei ole jonotusmahdollisuutta, vaan käyttäjän on oltava valmiina iskemään heti kun vapaita reffuja ilmestyyy markkinoille.

Se mikä sivussa huolestuttaa on, että se nostaa toistuvasti pienimmän maksun rajaa. Tällä hetkellä se on kuusi dollaria. Tällainen kehitys kertoo yleensä siitä, että sivu on rahavaikeuksissa. Tarkkaan tutkittaessa samalla adminilla on erinimisiä sivuja kymmenkunta kappaletta. Ne myös ilmoittavat ahkerasti toistensa sivuilla. Helposti herää kysymys paljonko systeemissä liikkuu ulkopuolista rahaa vai onko liikevaihto pääasiassa rahojen siirtelyä taskusta toiseen.

Ei maksa mitään liittyä sivulle ja kokeilla ansaitsemismahdolllisuuksia siellä. En kuitenkaan menisi sijoittamaan rahaa sinne tai muille saman adminin sivuille. Tunnetuimpia niistä ovat feeldollar.com, etabux.com, buxboss.com, bigusabux.com ja 33bux.com.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Clixsense tarjoaa enemmän mahdollisuuksia



Clixsense aloitti vuonna 2007 tavallisena ptc-sivuna. Aikaa myöten toimintoja on lisätty, ja nykyisin sivulla voi ansaita mainosten katselun lisäksi muun muassa kilpailujen, mielipidekyselyjen, tarjouksiin tutustumisen ja erilaisten tehtävien kautta. Mainospolitiikassaan Clixsense vetää tarkasti omaa linjaa. Mainoskello on järjestetty niin, että se pysähtyy heti jos sivulta poistutaan. Sivulta ei siis voi hyppiä muualle jos haluaa saada maksun klikkauksestaan. Sivu ei myy tai vuokraa lainkaan referaaleja, joiden kauppaamista se pitää huonona liiketoimintana. Sen sijaan suoria referaaleja suositaan ja  niitä saa jäsenellä olla niin paljon kuin haluaa.

Mainosten klikkaamisella ansaitsee todella vähän vaikka päivittäisi jäsenyytensä. Kun referaaleja ei ole kaupan, onnistuu ansaitseminen vain jos saa haalituksi itselleen riittävästi suoria reffuja. Tätä kautta voi myös teoriassa päästä hyville ansioille koska reffujen määrä ei ole rajattu. Varma tapa ansaita on osallistuminen erilaisiin kyselyihin ja tehtäviin. Osallistumalla testiin, jolla seurataan sivujen näkyvyyttä googlessa, sain parilla käynnillä tilini ennusteen näyttämään kahdeksan dollarin tuloa kuukaudessa. Tuo kahdeksan dollaria on myös pienin mahdollinen nosto, joka omalta osaltaan kertoo että sivulla pyörii rahaa.

Clixsense kuuluu ikänsä puolesta alan nestoreihin. Kun se myös on hoitanut maksunsa ajallaan ilman valituksen aihetta, on se ansainnut maineensa luotettavana eliittisivuna.