Hae tästä blogista

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Ja voittoa tuli

Päivitetty 8.5.12

TänäänNo Risk on lakannut maksamasta eikä vastaa viesteihin.

Alkuperäinen viesti:
Hyip-sivuilla on tullut seikkailtua puolisen vuotta. Tuona aikana altani on kaatunut 15 sivua. Vaikka periaatteeni on ollut, että lähden mukaan vain kympillä on tappiota siis kertynyt tasaiseen tahtiin 150 dollaria.Yllättävää onkin, että ensimmäinen sivu joka kääntyi voiton puolelle, on itse vasta kolmen kuukauden ikäinen ja kuuluu siis eittämättä kovimpaan riskiryhmään. No Riskiin sijoittamani kymppi kasvoi uudelleen sijoiteltuna 36 päivän aikana melkein 400 prosentilla eli arvoon 48,40 dollaria. Olen päättänyt, että voitosta nostetaan kolmannes ja loput jätetään tilille kasvamaan lisää korkoa. Niinpä nostin 12,80 dollaria, joka saapui prosessorin tililleni seuraavana päivänä. Näin olen siis saanut oman sijoitukseni takaisin, ansainnut 2,80 dollaria ja jos sivu pysyy pystyssä niin jatkossa kaikki mitä se tuottaa on puhdasta voittoa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Neobux - eliitin maineessa

Tämä teksti on päivitetty 8.4.12. Käytännössä suuri osa on kirjoitettu uudelleen tai on uutta tekstiä.

Neobuxilla on hyvä maine. Se tunnetaan rehellisenä paikkana, joka maksaa klikkaukset asianmukaisesti ja ilman viivettä. Vaikka liittymä eroaakin yleisestä linjasta, se on täysin suomenkielinen ja helppo oppia. Ansioille pääseminen kyllä kestää.  Mutta kun homman saa toiminaan, kaikki toimii kuin kello. Muutamat koenostoni ovat illmaantuneet Alert Payn tilille saman tien kun olen ennättänyt mennä katsomaan.



Tienaamiseen saa lisävauhtia ostamalla golden-jäsenyyden, joka maksaa 90 dollaria vuodessa. Referaalit ovat silloinkin tienaamisen avainasemassa, joten niitä kannattaa olla 100 - 200 ennen jäsenyyden hankkimista.

Hyviä puolia:

Vakaalla pohjalla.  Neobux aloitti vuonna 2008 eli kuuluu alan nestoreihin. Luotettava maksaja,  ei tiedossa olevia maksuhäiriöitä. Maksaa heti, maksuja ei tarvitse odotella päiviä tai viikkoja. Päätililtä voi ottaa varoja käyttöön. Klikkauksia sivulla voi käyttää esimerkiksi referaalien ostoon tai jäsenyyden päivittämiseen.  Klikkaamalla AdPrize -mainoksia voi hyvälltä tuurilla voittaa tuntuviakin palkintoja.  Suomenkielinen.

Ei niin hyviä puolia:

Vuokrareferaalien laatu vaihtelee ja niiden tominnan seuraaminen vaatii totuttelua ja jatkuvaa ylläpitoa. Sivulla ei suoraan näytetä kunkin referaalin tuottoa. Perusjäsenyydellä ansaitsee naurettavan vähän ja hyville tuloille pääseminen vaatii aikaa..


Hyvä tietää:

Sinun on klikattava 30 mainosta ennen kuin pääset sivun keskustelualueille. Voit hankkia omia referaaleja vasta 30 päivän jäsenyyden ja sadan klikkauksen jälkeen. Perusjäsenyydellä sinulla saa olla 30 suoraa referaalia. Ensimmäinen pienin maksu on kaksi dollaria. Raja nousee jokaisen maksun myötä yhdellä kunnes saavuttaa kymmenen dollarin rajan.

Sivulla on monipuoliset mahdollisuudet seurata referaalien toimintaa. Kierrättäminen on suhteellisen edullista, joten sitä kannattaa käyttää eikä päästää referaalien määrää putoamaan. Hiipuvien reffujen elinikä kannattaa aina pidentää vähintään 30 päivään, 240:een jos budjetti antaa myöten.